Archive for May, 2009

Kasvonaamio

05.28.09

Jos ja kun vihdoinkin löydät kasvonaamion, joka sopii ihotyypillesi, niin ihosi kiittää sinua aivan varmasti myöhemmin, nimittäin kasvosi kaipaavat samanlaista rakkautta ja hoitoa kuin esimerkiksi hiuksesi. Kun esimerkiksi edes noin parin viikon välein käytät hiusnaamiota, niin hiuksesi saavat siitä uutta voimaa ja ne kiiltävät enemmän jne. Kyllä te nyt ymmärrätte. Miksi ette sitten käytä myös kasvonaamiota?
Naamiot vaikuttavat ihon pintakerroksessa ja antavat välittömiä tuloksia.

Ennen kuin laitatte naamion, iho täytyy puhdistaa huolellisesti ja kuoria.
Kuorimalla ihon, poistatte ihosta ylimääräisen kuolleen ihosolukon. Poistammala kuolleen ihosolukon, naamio pääse imeytymään paremmin ja vaikuttamaan tehokkaammin.
Kun teette kuorinnan ja kasvonaamion, ihosi tuntuu välittömästi paremmalta.

Naamion saa levittää joko kerran tai kaksi kertaa viikossa, tarpeen tulle saa käyttää vaikkapa jokapäivä.
Syväpuhdistavaa saa käyttää vain kaksikertaa viikossa.
Rauhoittavaa naamiota saa käyttää vaikka jokapäivä.
Jotta saat paremman tuloksen naamiosta, kannattaa kokeilla paria erilaista naamiota (samaan aikaan) ja käyttää aina säännöllisesti, näin kasvosi saavat jonkinlaisen rutiinin ja ne alkavat voida paremmin. Kasvojesi väri jopa muuttuu paremmaksi, paljon terveellisemmäksi.

kesä ja itseruskettavat

05.26.09

kesän lähestyessä kaikki me tahdomme olla kauniita, freeshejä, hempeitä ja ruskettuneita. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, että miksi juuri kesäisin me naiset puhjemme kukkaan – kai se on se ilma ja erilainen fiilis…
Rusketus saa kropan näyttämään hoikemmalta ja kauniimmalta, ja koska meillä kaikilla ei ole aikaa tai rahaa käydä solariumissa tai ottaa kesällä aurinkoa – niin kerron pari pikku niksiä kuinka saada iho hyvän näköiseksi itseruskettavalla)
1) Kun käyt suihkussa, pese ihosi kunnolla. suurenmoista olisi, jos voisit käydä saunassa ja hinkata ihosi putipuhtaaksi.
2) kun olet peseytyny, rasvaa ihosi kosteuttavalla rasvalla/ voiteella – mitä pehmeämpi iho, sitä tasaisempi rusketus.
3)kun levität voidetta, levitä sitä tasaisesti joka puolelle pyörein liikkein. muista varoa, ettet laita liikaa polviin ja kyynärpäihin.
4) kun olet rasvannut ihosi itseruskettavalla, anna ihosi tosissaan kuivua jonkinn tovin, koska muuten vaatteesi ja kaikki ovat itseruskettavassa.
Muistakaa myös sitten, että tulos ei näy heti vaan myös jonkin tovin kuluttua, joten älkää lisätkö voidetta heti. sitten kun olet varma siitä minkälainen rusketus on, niin tee siitä mieleisesi))
Normaali hintaiset tuotteet, joita suosittelen:
Mm. dove – summer glow. itseasiassa, en nyt muistakaan muita tuotteita… mutta voitte aina kokeilla myös l´orealin, garnierin jne. tuotteita.

Kulmakarvat

05.19.09

Haluaisin tällä kertaa nostaa esiin kulmakarvat.
Kaikki me tiedämme, että kulmakarvat ovat tärkeä osa kasvoja, mutta mielestäni kulmakarvat ovat kasvojen tärkein juttu.

Me kaikki olemme nähneet tyttöjä, jotka ovat blondeja, mutta joiden kulmakarvat on piirretty mustalla eyebrown linerillä. Okei, ei siinä sinänsä ole mitään pahaa, mutta on kamalaa kun ne on piirretty huolimattomasti, ne ovat liian mustat, tai joko liian ohuet tai liian paksut. Olen aina miettinyt tätä, että eivätkö nämä kyseiset tytöt itse näe, että se rumaa. Se näyttää itseasiassa, jopa oksettavalta.

Eli, jos kuitenkin tahdot mustat kulmakarvat, ja olet vaaleahiuksinen.
Nypi kulmakarvasi ja tee niistä siistin näköiset – jonkin muotoiset. Ja kun piirrät kynällä kulmakarvoja, tehkää se huolellisesti ja kauniisti. Piirrä rajat kulmakarvojen mukaisesti.

Hienointa kuitenkin olisi, että jos olet vaaleahiuksinen – piirrä kulmakarvasi noin kaksi astetta tummemmalla värillä kuin omat hiuksesi. Se tasapainottaa kasvoja ja lisää kasvoihin tunnetta, muotoa ja tietynlaista tyylikkyyttä.

Itse olen tummahiuksinen ja kulmakarvani ovat luonnostaan mustat. Rakastan niitä, ne ovat huolitellut ja siistit – eikä minun tarvitse värjätä niitä. Mutta työtä minulla on niiden kanssa hyvin paljon, noin kaksi kertaa viikossa ainakin, täytyy nyppiä ne (kasvavat liian nopeasti) , muotoilla jne. Välillä on myös tietenkin päiviä, jolloin en vain jaksa hoitaa niitä, jonka vuoksi kasvoni näyttävät epäsiisteiltä ja synkiltä. Mutta kun ne on hoidettu, kasvot näyttävät paljon kauniimmilta, ja avarammilta.

Siksi on tärkeää, että kulmakarvat otetaan myös huomioon meikatessa.
Sitä paitsi, epäsiisti kulmakarvat pilaavat meikin kuin meikin ja tyylin.